Painikoulu (7-13v)
Ensi kosketus kilpapainiin Painikoulusta!
Painikoululaiset ovat noin 7-13 vuotiaita tyttöjä ja poikia. He ovat harrastaneet painia 1-3 vuotta tai
tulleet painin pariin jostakin muusta lajista.
Harjoitukset ovat monipuolisia sisältäen usein aluksi pelejä ja erilaisia leikkimielisiä kilpailuja.
Koordinaatiokykyä kehitetään perusjumpalla ja permantovoimistelulla, joka tarkoittaa kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, päähyppyjä, voltteja ja muita monipuolisia harjoitteita. Lisäksi keskitytään tekniikkaharjoitteisiin ja tietenkin painitaan.
Monet painikoululaiset kilpailevat erilaisissa ikäkausikilpailuissa, mutta ryhmässä voi mainiosti harjoitella ilman kilpailullisiakin tavoitteita.
Kipinän painikoulu on saavuttanut viime vuosina vakaan suosion ja harrastajamäärältään suurin yksittäinen painiryhmä.
Varusteet:
Hyvät varusteet ovat tossut (painitossut/sisäpelikengät/jumppatossut), t-paita ja verkkarihousut sekä peseytymisvälineet. Muista myös juomapullo.
Harrastemaksu on 170 euroa kaudelta, jonka lisäksi laskutetaan kerran vuodessa jäsenmaksu.
Painikoululaiset harjoittelevat ohjatusti kaksi kertaa viikossa. Katso tarkemmat harjoitusajat harjoutuskalenterista.
Ilmoittatuminen täältä
Lisätietoja:
Ilkka Lehmusvirta