top of page
Historiaa ja nykypäivää

Ylä-Tikkurilan Kipinä ry on noin 400 jäsenen yleisseura, joka perustettiin vuonna 1962 TUL:n seuraksi Simonkylän alueelle. Seuran keskuspaikaksi on vuosien kuluessa muodostunut Tikkurilan Urheilutalo, nykyisellään Trio Sport Center.

Seuran ensimmäisiä lajeja olivat hiihto ja yleisurheilu, ja myöhemmin mukaan tuli lento- ja koripallo. Lentopallossa seura menestyikin hyvin. Naiset pelasivat ykkössarjassa ja olivat mestaruussarjakarsinnoissa. Miehet pelasivat kakkossarjassa. Kun Tikkurilan Urheilutalo valmistui vuonna 1980, siihen tuli mm. paini- ja nyrkkeilysalit. Kipinä otti heti molemmat lajit ohjelmaansa, ja nykyään ne ovatkin seuran ainoat kilpailulajit. Seurassa on koko sen toiminnan ajan harrastettu kuntoliikuntaa. Nykyisin kuntoliikunta ohjelmassa ovat mukana jumppa/aerobic sekä kuntoharrastemuodot painista ja nyrkkeilystä.

Seuran ensimmäiseksi painivalmentajaksi tuli Kaimo Koponen, jonka valmennuksessa Kipinä nousi muutamassa vuodessa yhdeksi Suomen parhaimmista painiseuroista. Ensimmäisen painikoulun painijoista mukana toiminnassa olivat vielä 2010-luvun alkuvuosille asti Aki ja Terho Kettunen. Seura voitti 1980-luvun puolivälissä kahtena vuotena joukkuesuomenmestaruuden. Terho Kettunen voitti seuran ensimmäisen suomenmestaruuden jo vuonna 1982 poikien sarjassa, ja sen jälkeen seuran painijat ovat voittaneet satoja SM-mitaleita.

Seuran painijoita on myös osallistunut kansainvälisiin edustustehtäviin. Olympialaisiin ovat osallistuneet Esa Murtoaro Soülissa vuonna 1988 ja Juha Lappalainen Sydneyssä vuonna 2000. Senioreiden MM- ja EM-kilpailuihin ovat osallistuneet Ari Härkänen, Terho Kettunen, Sakari Kaakkolahti, Jani Hermansson, Juha Lappalainen sekä Tuomas Lahti. Haaparannan EM-kilpailuissa 8.–11.4.2004 Ari Härkänen voitti pronssia! Lisäksi nuorten arvokisoihin on osallistunut useita painijoita saavuttaen lukuisia mitalisijoja. Painijoiden vastuuvalmentajina ovat Koposen lisäksi menneinä vuosina toimineet mm. Teijo Härkänen, Aki Kettunen, Terho Kettunen ja Ari Härkänen.

Kipinä on myös kilpailuiden järjestämisen huippuosaaja. Yli 20 vuoden ajan on järjestetty vuosittainen Suomen suurin painitapahtuma, kansainvälinen Vantaa Painicup. Lisäksi Kipinä on järjestänyt SM-kilpailuja, KLL:n kisoja ja muita suurtapahtumia, viimeisimpänä vuonna keväällä 2012 järjestetty Lontoon Olympialaisten 2. maailman karsintaturnaus sekä vuoden 2014 painin EM-kilpailut.

Kipinä on myös ainut vantaalainen nyrkkeilyseura, joka on useana vuotena kuulunut Suomen kärkiseuroihin. Nyrkkeilyvalmentajana on alusta saakka toiminut nyrkkeilyn monitoimimies Tapio Pakkanen. Seuran nyrkkeilijät ovat voittaneet kymmeniä SM-mitaleita. MM- ja EM-kilpailuissa ovat seuran nyrkkeilijöistä olleet Sami Sipilä senioreissa ja Ari Tikkanen junioreissa. Seuran nyrkkeilyväki on vahvasti mukana kansainvälisen Gee Bee –turnauksen järjestelyissä. Kipinä järjestää kuntonyrkkeilytoimintaa myös mm. maahanmuuttajille ja syrjäytyneille nuorille.

bottom of page