Piikkarit–kunniamaininta Vantaa Painicupin naisjohtoryhmälle

13.6.2008

Vantaan Painicupin naisjohtoryhmä on saanut varsin merkittävän tunnustuksen; opetusministeriön myöntämän Piikkarit- kunniamaininnan sekä 2000 euron arvoisen stipendin.

Piikkarit-palkinto ja kunniamaininnat on myönnetty vuodesta 1995 merkittävästä sukupuolten välistä tasa- ja moniarvoisuutta edistäneestä työstä liikunnassa ja urheilussa. Tänä vuonna pääpalkinnon sai Suomen Pesäpalloliitto ja kunniamaininnat Vantaa Painicupin johtoryhmän lisäksi nyrkkeilyvaikuttaja Sirpa Makkonen ja päätoimittaja Ulla-Maija Paavilainen.

Johtoryhmään kuuluvat palkitut naiset ovat Sari Busi, Hanna-Liisa Hartikainen, Tuija Hermansson, Minna Kerko ja Mari Mäkinen. Energinen naistiimi on luotsannut kilpailua jo vuosia tehden siitä kovatasoisimman ja arvostetuimman kansainvälisen painikilpailun Suomessa. Tieto kilpailun erinomaisista järjestelyistä on kiirinyt myös maailmalle, ja osanottajien määrä on jatkuvasti lisääntynyt. Tämä naisryhmä on ainoa laatuaan maailmassa, sillä missään muualla ei kansainvälistä painikilpailua järjestetä naisten johtamana.

Kansainvälisessä palkintojenjakotilaisuudessa Mikkelissä 13.6. naiset miehisessä painimaailmassa herättivät valtavaa kiinnostusta ja suoranaista hämmästystä. Palkintojen julkistuksen jälkeen naiset joutuivat melkoiseen pyöritykseen, kun monesta eri maanosasta tulleet vieraat halusivat onnitella ja toivottaa menestystä.

Kilpailuiden johtaja Tuija Hermansson iloitsee ryhmän saamasta tunnustuksesta:
- Tasa-arvon nimissä tämä ei ole vain johtoryhmän palkinto, vaan jaamme sen koko motivoituneen ja tehokkaan Ylä-Tikkurilan Kipinän talkooryhmän kanssa. Olemme äärettömän ylpeitä siitä, että näin arvovaltainen raati on huomioinut vuosien työn myöntämällä meille tämän valtakunnallisen palkinnon. Intohimoisina paini-ihmisinä iloitsemme myös siitä, että paini lajina saa tällaista huomiota.

 


Kuva: Suomen Pesäpalloliitto
Kuva: Suomen Pesäpalloliitto
Vas. Minna Kerko, Tuija Hermansson, Hanna-Liisa Hartikainen, Sari Busi ja Mari Mäkinen
Vas. Minna Kerko, Tuija Hermansson, Hanna-Liisa Hartikainen, Sari Busi ja Mari Mäkinen