Tervetuloa Ylä-Tikkurilan Kipinän sivuille!

Ajankohtaista

Tämän vuoden junioreiden SM-painit on painittu molemmissa painimuodoissa ja Kipinän mitalisaaliina oli tänä vuonna junioreissa yksi hopea ja kaksi kultaa.
Janakkalassa 22.3.14 painitut Kauko Lehtosen muistopainit tarjosivat kovia otteluita Kipinän nuorille vääntäjille ja kotiin tuomisina oli kaksi mitalia, tiukkoja otteluita sekä pistesijoja
Ylä-Tikkurilan Kipinä ry Sääntömääräinen vuosikokous pidetään 25.3.2014 klo 18.00 alkaen
Antti Mäkinen on paininut kultaa Itävallassa väännetyssä Austrian Juniors Open turnauksessa.
Maaliskuun kilpailukalenterin avanneet Auran ikäkausikilpailut kokosivat kisamolskeille lähes 100 nuorta painijaa ja YTK:n painijat jatkoivat vahvoja otteitaan tuomalla kotiin Aurasta kaikkiaan kuusi mitalia.
Ylä-Tikkurilan Kipinän osallistui viikonlopuna painittuihin TUL:n mestaruuskilpailuihin nälkäisellä joukkueella ja saavutti kilpailuissa kokonaisuudessaan 6 kultamitalia ja 2 hopeaa.
Viikonlopun saldo oli yhteensä yhdeksän mitalia
Helmikuun kilpailukausi tempaistiin Kipinäläisittäin käyntiin kilpailemalla sekä Suomessa OP-Paineissa, että Tanskassa Thor Masters turnauksessa.
Tammikuu käynnisti painivuoden 2014 ja Kipinän painijat aloittivat vuoden vauhdikkaasti menestymällä sekä Järenpään loppiaispaineissa sekä kansainvälisellä tasolla Herman Kare turnauksessa. Lisäksi menestystä saatiin vuoden ensimmäisistä tähtipaineista.