PM-kisojen mahtava saldo: 4 mitalia

8.5.2010

Ylä-Tikkurilan Kipinän painijat jatkoivat kovaa kauttaan Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Norjassa. Kadettien ja junioreiden saldo oli yhteensä neljä mitalia.

Ensimmäisenä päivänä Verneri Värekoski (69 kg) ja Tuomas Lahti (100 kg) väänsivät hopeaa ja Antti Mäkinen (58 kg) pronssia. Henri Selnius taisteli 4. sijalle 54 kilon sarjassa.

Sunnuntaina Tuomas Lahti paini vielä toisen mitalin, tällä kertaa junioreiden 96 kilon sarjassa. Jussi Halonen on viides 84-kiloisissa.

Antti Mäkinen valittiin Puolassa kahden viikon päästä käytävään nuorten olympiakarsintaturnaukseen. Siellä sarjan kaksi parasta lunastavat maalleen olympiapaikan Singaporessa elokuussa käytäviin nuorten olympialaisiin.

Onnea painijoille ja taustajoukoille!