Arin polvi leikattiin 9.6.2008

10.6.2008

Ortopedi Eero Hyvärinen leikkasi Arin oikean polven poikkinaisen eturistisiteen ja nyt on edessä puolen vuoden kuntoutus.

Maaliskuun puolivälissä Arin polvi vääntyi ja jo silloin tiedettiin, että kyseessä on leikkausta vaativa vamma. Lääkärit yrittivät passittaa hänet leikkauspöydälle heti. Ari ei kuitenkaan tyytynyt ratkaisuun, vaan selvitti, pystyisikö polvea kuntouttamaan väliaikaisesti olympiakarsintaprosessia varten. Lääkäritiimi kokoontui ja tuli siihen tulokseen, että voihan sitä kokeilla. Ja se onnistui, Ari paini Tallinnan turnauksessa itselleen paikan olympiakarsintaturnaukseen Novi Sadiin. Hän pystyi myös siellä painimaan polvivamman osalta täysipainoisesti.

Arin urakka oli lähes mahdoton maallikon kantilta katsottuna! Kuinka ihminen kykenee painimaan, vaikka polven ns. tukipilari eli eturistiside on poikki... Lajiharjoittelun sijaan Ari kuntoutti polvea tukevia lihaksia tarkoin fysioterapeutin antamien ohjeiden mukaisesti kuntosalilla ja uimahallissa.

Nyt alkaa jälleen pitkä kuntoutusprosessissi, mutta siinähän Ari on jo ammattilainen, koska vasen polvi on leikattu kolmesti ja lisäksi  häneltä on leikattu kyynärpää, kylki ja viimeisimpänä vuonna 2005 olkapää.

Elämä jatkuu ja ehkä myös painiminen...

-hissu-